Moni suomalainen törmää saksaa puhuessaan nopeasti yllättävän hankalaan kysymykseen: pitäisikö sanoa du vai Sie? Koulussa opitut mallit eivät välttämättä enää päde, sillä asiassa on tapahtunut viimeisten viidentoista vuoden aikana paljon.
Perinteisesti saksan kielessä teitittely on ollut oletusarvo lähes kaikissa aikuisten välisissä kohtaamisissa, ja sinuttelu on vaatinut jonkinlaisen erityissyyn. Nykytilanne ei kuitenkaan enää noudata näin selkeitä rajoja, mikä tekee aiheesta yllättävän ajankohtaisen myös niille, jotka ovat käyttäneet saksaa jo vuosia.
Sosiaalinen media murtaa vanhoja rajoja
Sosiaalinen media on tehnyt sinuttelusta huomattavasti yleisempää erityisesti silloin, kun ei toimita virallisessa asemassa. Verkossa kaikki puhuttelevat toisiaan etunimillä, ja tämä tapa on vähitellen siirtynyt myös kasvokkaiseen vuorovaikutukseen.
Kun tähän yhdistetään työelämän muutos kohti matalampia organisaatiorakenteita, ei ole yllättävää, että kollegat sinuttelevat toisiaan nykyään yleisesti, ellei kyse ole todella suuresta organisaatiosta. Tällöin syynä on usein yksinkertaisesti se, että isossa organisaatiossa ei välttämättä tunneta kaikkia edes ulkonäöltä.
Olemme sinut, kun meillä on jotain yhteistä
Ennen oli ohjenuorana, että kaikki toisilleen tuntemattomat aikuiset teitittelevät toisiaan ainakin sinunkauppoihin asti. Nykyään tämä ohjenuora on löystymässä: tuntemisen kriteeriksi riittää usein myös jonkinlainen yhteinen viitekehys.
Siten on luontevaa, että vaikkapa saman harrastusryhmän jäsenet sinuttelevat toisiaan alusta alkaen, samoin puutarhajuhlien toisilleen tuntemattomat vieraat, silloinkin kun nämä ovat reilusti keski-ikäisiä.
Sinuttelu luo eräänlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta myös asiakaspalvelutilanteissa. Näin on etenkin silloin, kun asiakkailla on samanlainen tavoite, kuten kuntosaleilla, solariumeissa tai vaikkapa trendikahviloissa, joihin ihmiset tulevat myös opiskelemaan tai tekemään töitä. Tämä koskee yhä useammin myös keski-ikäisiä asiakkaita, mikä olisi vielä muutama vuosikymmentä sitten voinut tuntua vähintäänkin epäkohteliaalta.
Itävallassa ja Sveitsissä on lisäksi ollut jo kauan kirjoittamaton sääntö että (1000 metriä korkeammilla) vuorilla kaikki ovat keskenään sinuja. Kyseessä ei ole pikkutarkka mitta, vaan yksinkertaisesti ajatus siitä, että vuoriston erämaassa ihmiset ovat riippuvaisia toisistaan. Sen vuoksi tuhannen metrin sääntöä ei pidä ottaa absoluuttisena rajana: jyrkkää mäkeä kiivettäessä sinuttelu voi alkaa jo huomattavasti aikaisemmin, ja toisaalta ihmisiä kuhisevan laskettelurinteen köysirata-asemalla saatetaan hyvinkin pitäytyä muodollisemmassa puhuttelussa.
Viranomaisia ei sinutella
Toisin on silloin, kun puhujilla ei ole mitään yhteistä. Poliisi kohdataan nimenomaan virkamiehenä, ei mahdollisesti samanikäisenä ihmisenä tai naapurina. Silloin sinuttelu ei ole pelkästään tyylirikko, vaan voi johtaa konkreettisiin seuraamuksiin. Viranomaisia, kuten poliisia tai tuomaria, tulee saksankielisissä maissa teititellä, koska siten tunnistetaan heidän erioikeutensa viranomaisina.
Saksalaisessa oikeuskäytännössä viranomaisen loukkaaminen on rangaistavaa, ja myös puhuttelutavalla voi olla merkitystä sen arvioinnissa, onko käytös ollut halventavaa. Kysymys ei siis ole pelkästä sanavalinnasta, vaan siitä, miten puhuttelumuoto suhteutuu tilanteen valtasuhteisiin.
Esimerkiksi tässä jutussa todetaan, että poliisin loukkaaminen voi johtaa sakkoihin ja että puhuttelutapa voi vaikuttaa tapauksen arviointiin.
Saksan puhuttelumuodon valinnassa ei siis ole kyse yksinomaan siitä, haluaako puhuja olla reilu ja rento, vaan suomalaisesta pelkästään hyvää tarkoittava puhuttelu voi luoda täysin päinvastaisen vaikutuksen.
Teitittely ei ole hävinnyt
Vaikka saksan puhuttelumuodot ovat selvästi liikkeessä, olisi virhe päätellä teitittelyn olevan katoamassa. Sen merkitys korostuu juuri niissä tilanteissa, joissa halutaan osoittaa kunnioitusta, etäisyyttä tai ammattimaisuutta.
Jos haluaa pelata varman päälle: ensikohtaamisissa teitittely on edelleen turvallisin ja usein myös odotetuin vaihtoehto. Sen käyttäminen ei herätä yleensä negatiivisia reaktioita, vaikka tilanne myöhemmin muuttuisi rennommaksi. Sen sijaan liian varhainen sinuttelu voi joissakin tapauksissa tuntua sopimattomalta tai jopa loukkaavalta.
Hyvä käytännön vinkki on käyttää sitä puhuttelumuotoa, jota muutkin käyttävät. Myös tervehdykset ja muut kohteliaisuusfraasit antavat osviittaa: silloin, kun toinen sanoo ”Guten Tag” tai ”Grüß Gott”, lähtökohtana on teitittely. Silloin, kun vaikkapa asiakaspalvelija sanoo Hallo tai ihmiset esittäytyvät etunimellään, odotuksena on todennäköisesti sinuttelu.
| Tilanne | Aloita tällä | Sinuttelun signaali |
| Työpaikka | Sie | ”Wir sind hier alle per du” |
| Asiakastapaamiset | Sie | puhuttelu etunimellä |
| Kauppa, lääkäri | Sie | harvinaista |
| Ystävien tapaaminen | Du | esittely etunimellä |
| Viranomainen | Sie | ei koskaan |
Lopuksi: kieli muuttuu, mutta ei kerralla
Nykysaksan puhuttelukulttuuri elää selvästi murrosvaihetta, jossa epämuodollisuus on lisääntynyt, mutta ei kokonaan syrjäyttänyt perinteisiä käytäntöjä.
Sinuttelu on yleistynyt erityisesti epävirallisissa yhteyksissä, työelämässä ja palvelukulttuurissa, mutta teitittely säilyttää asemansa tilanteissa, joissa muodollisuus ja ammattiroolit ovat keskiössä.
Tämän päivän saksassa duzen ja siezen eivät ole enää automaattisesti iän mukana tulevia ratkaisuja, vaan puhuttelun valinta riippuu ennen kaikkea tilanteesta, suhteesta ja odotuksista. Jos jokin sääntö kuitenkin kannattaa pitää mielessä, se on tämä: teitittely on turvallinen lähtökohta, josta voi aina siirtyä rennompaan suuntaan.